Uutiset


"Uusia" biisejä Lideo Show'ssa!

11.12.2009


Kaiken kiireen ja tuhinan keskellä OC Band on treenannut Lideo Show'hun ison liudan uusia biisejä, jotka on ensi kertaa kuultavissa ja nähtävissä pikkujoulushow'ssa OC baarissa pe 11.12. Luvassa on jyrääviä versioita KISSistä DANNYyn ja kaikkea siltä väliltä. Alkuvuodesta bändi treenaa lisää materiaalia ja tekee videoita Lideo Show'hun. Samoin nettisivujen uudistaminen siirtyi säpinän takia alkuvuoteen.


Terhi Osmojen keikkamyyjäksi!

13.10.2009


Osmojen keikka-asioita junailee nykyään Terhi Tuuva. Tarjoukset, varaukset, sopimukset, julisteet, jne. ovat nyt hänen hoidossaan. Terhiin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse keikat@osmoscosmos.com tai puhelimitse 040-762 7255. Ei muuta kuin keikkoja shoppailemaann...


Osmojen uusi Lideo Show vireillä!

13.10.2009


Osmo's Cosmos Band on väsännyt pitkin syksyä uutta Lideo Show'ta. Ensi kertaa se on nähtävissä perjantaina 11.12. Imatralla OC-baarissa. Vanhasta keikkasetistä jää mukaan vain muutama biisi. Lisää infoa tulee sysksyn aikana uudistuville nettisivuille. Pysy kanavalla!


Osmoille palkinto Imatran kaupungilta!

22.08.2009


Imatran kaupunki antoi "Myönteisen Imatra-kuvan palkinnon" tänä vuonna Osmo's Cosmokselle. Osmot kiittää, kumartaa ja arvostaa suuresti huomionosoitusta sekä lupaa jatkaa valitsemallaan tiellä. Osmot ovat saaneet ko. palkinnon lisäksi Vuoden Yrittäjä -palkinnon sekä taidepalkinnon. Osmoilla on uudet kujeet taas vireillä, joten kaupunki äkkiä keksimään uusia palkintoja... KIITOS!


Saska Helmikallio Suikkalan keikan vierailijaksi!

12.05.2009


La 30.5. Ruokolahden Suikkalan keikalle Osmojen vierailijaksi tulee jo Screamer-ajoista saakka bändiä diggaillut tangokuningas Saska Helmikallio. Luvassa on versioita niin Elviksen kuin Baddigin tuotannosta sekä mm. duettona Jaskan kanssa Olavi Virtaa. Terassilla alkaa klo 20 viime vuotiseen tapaan karaokekisa, jonka voittaja pääsee (tai joutuu!) esittämään Osmojen solistina illan keikalla haluamansa karaoke-biisin Osmojen karaoke DVD:ltä. Lämppärinä aloittaa noin klo 22 Black Devils plays Hurriganes.
Uutisvuoksi tarjoaa 50 nopeimmalle lehden tilaajalleen ilmaisen lukijamatkan Imatran keskustasta Suikkalaan ja takaisin. Matkan johtajana toimii Jussi Honka, Saska Helmikallio ja muita Osmoja. Kuponkeja löytyy tilattavista lehdistä. Matkojen varaukset ja ennakkoliput myy Shoe Box Imatralla.


Osmot testavat naisten alusvaatteita Hymyssä!

04.03.2009


Huh-huh... Nyt on sekin nähty. Osmojen kohuduo Matti ja Terttu testaavat naisten alusvaatteita uudessa (maaliskuu 09) Hymyssä, pönäkämpien Osmojen toimiessa työhaalareissaan tuomarina. Lehdessä on kaksi aukemaa kuvia "sessiosta" Imatran Teatterilla. Käy ostamassa uusi Hymy ja iske puntariin lause "Any publish is good publish...":)


Osmo's Cosmos Bar nettisivut avattu!

11.02.2009


www.osmoscosmos.com/ocbar.cfm


Osmo's Cosmos Bar avajaiset !!!

09.02.2009


Vihdoinkin! Osmo's Cosmos Baarin avajaisia vietetään 19.-21.2.2009. Torstaina ja perjantaina avajaisutinoissa soittaa Osmo's Cosmos ja lauantaina Peer Günt. Torstaina alakerta on auki klo 20:00-03:00, liput 0 € (narikka 2.50 €), perjantaina ja lauantaina klo 21:00-04:00 liput 12 € (sis. narikan).
Yläkerran Osmo's Cafe on avoinna perjantaina ja lauantaina klo 11:00-02:00 ja Osmon Grilli on avoinna aina kun ylä- tai alakerta on auki. Alakerta on avoinna lauantaina myös päivällä klo 14:00-19:00 ja sunnuntaina klo 14:00-03:00. Yläkerta on sunnuntaina suljettu. Voikohan asiaa selvemmin selittää...
Baarin nettisivut aukeavat ke 11.2. josta löytyvät kaikki tarkemmat infot.


Osmo's-TV:n uutisia

24.01.2009


Osmo's Cosmos Baarin avataan helmikuussa. Katso täältä, kun uutisankkuri Theodor Gübernauer on taas Osmo's-kanavalla vauhdissa...


Osmo's TV:n uutisia ja videourpoilu Dallasista!

27.12.2008


Täältä ja YouTubesta löytyy Osmojen Dallasin reissusta video biisistä "Rockin' All Over The World".
Katso myös Osmo's TV:n uutisankkuri Theodor Gübernauerin ensimmäiset raportit täältä.


Osmot Dallasista!

17.12.2008


Osmo's Cosmos on kotiutunut Dallasista Kouvolan kautta maan kamaralle. Reissu meni ihan nappiin: keikka oli erittäin hyvä, uusia kontakteja tuli useita, uusia keikkaviritelmiä Texasiin, osakkaita Osmo-baariin, kipeetä videomateriaalia ja ennenkokemattomat univelat Suomeen! Reissusta editoidaan video biisiin "Rockin' All Over The World", kunhan baarisäpinöiltä ehdimme. Kuvia matkalta tulee kuvagalleriaan, jonne muutama on jo lisätty. Osmot kiittävät Finnish-American Business Guildia ja erityisesti Mr. & Mrs. Heinosta ja Mr. Karvosta at Nokia Dallas.
Myös baarin nettisivuilla alkaa pikkuhiljaa tapahtua: varautukaa Osmo's-TV:n uutistoimittaja Theodor Gübernaueriin...


Osmot Dallasiin!

25.11.2008


Osmo's Cosmos lähtee itsenäisyyspäivän keikalle Dallasin Omni loistohotelliin. Finnish American Business Guild järjestää perinteisen Finland Independence Day Gala'n, jonne Osmot on kutsuttu soittamaan. Osmo's Cosmos Lideo Show'n mukana juhlavieraille rapakon taakse lähtee valtioneuvos Riitta Uosukaisen videotervehdys. Reissu kestää torstaista tiistaihin, keikka on launtaina ja perjantaiksi Mr. Heinonen ja Jere Lehtinen järjesti liput Dallas Starsin NHL-kotiotteluun. Eli aivan loistokeikka, nyt on Imatran Osmot diivoja;)


Osmo's Cosmos Bar foorumi avattu!

21.10.2008


Osmo's Cosmos Bar'ista löytyy ensimmäinen infopläjäys ja foorumi täältä.


Tulossa: Osmo's Cosmos Bar

26.09.2008


Osmo's Cosmos avaa oman baarin Imatran keskustaan vuodenvaihteen tienoissa. Näille sivuille tulee lähiaikoina asiasta lisäinfoa sekä avataan Osmo''s Cosmos Bar keskustelufoorumi.


SaiPa-CD nyt myynnissä Osmo'shopissa!

22.09.2008


SaiPan 60-vuotis juhla-CD:n saa nyt tilattua Osmo'shopista (katso edellinen uutinen).


SaiPa 60 v.,Osmo 12 v. ja pojat yhteistyössä!

03.09.2008


SaiPa ja Osmo’s Cosmos on tehnyt yhteistyötä lähes koko Osmojen historian ajan. On tehty kannustuslaulua, mainoksia, pelattu yhdessä Pietarinkadun Oilersia vastaan, jne.
Nyt SaiPan 60-vuotis juhlakauden kunniaksi julkaistaan uusi CD. Levylle mukaan tulee SaiPan legendaarisesta ”Lätkä Lentää” kannustuslaulusta alkuperäinen Erkki Liikasen versio (1980), Osmo’s Cosmos feat. Jarmo Nikku (1997) sekä uusi Osmojen versio, jossa vierailijana on kova kolmikko Etelä-Karjalasta: Jouni Hynynen (Kotiteollisuus), Marko Annala (Mokoma) ja Antti ”Hyrde” Hyyrynen (Stam1na).
Lisäksi levylle tulee SaiPan mainosbiisi ”Voitto Huumaa”. Sen esittää CD:n tuottaja Music-Brosin projektibändi Mb Project, jossa soittavat Silu Seppälä, Twist Twist Erkinharju, Jaska Miikki, Jussi Honka, Ville Soininen ja Pete Kiisseli. Vierailijoina mukana ovat kelta-musta radiopersoona Eero Tauru sekä SaiPan radiomainosääni ja innokas fani Jarska Temonen. Biisissä kuullaan paloja SaiPan viime vuosien radiomainonnasta.
Levynjulkaisukeikkaa, jossa Osmo’s Cosmos esiintyy, vietetään Hotelli Lappeessa lauantaina 13.9. 2008. Samana päivänä on myös SaiPan liigakauden ensimmäinen kotiottelu HIFK:ta vastaan ja jäällä nähdään myös Tenkasen Jarska sekä Osmo’s Cosmos pyörähtämässä.


Osmon Bensaa Maxilla ja mainos MTV3:lla ja SubTV:llä!

29.08.2008


MTV3 MAXilla pyörii ensi keskiviikosta lähtien Osmojen "Bensaa Suonissa" video seuraavasti: ke 3.9. klo 23.55, pe 5.9. klo 23.55, la 6.9. klo 22.55, ma 8.9. klo 22.55, ke 10.9. klo 23.55. Viikonloppuna (vko 35) pyörii MTV3:lla ja SubTV:llä "Toisten Parhaat" levymainos.


Duudsonit ja 11 encorea!!

26.08.2008


Viime torstaina MTV3:n ja SubTV:n yritysjuhlassa tuli Osmojen ennätys encoreissa: 11 biisiä!
Mieluisa yllätysnumero yleisölle oli myös, kun Neloselta Pöllölaaksoon siirtyvät Duudsonit tulivat "keskeyttämään" Osmojen keikan ja vetivät vauhdikkaan show'nsa. Ei ne Imatran Osmot niin hulluja olekaan...


Kuvia Lieksan keikalta 25.07.2008

31.07.2008


Tästä linkistä löytyy Pekka Saarisen ottamia hienoja kuvia Osmojen keikalta Lieksan Vaskiviikkojen avajaisillasta. Teltta oli täynnä ja meno mahtava. Kiitos Lieksa!!!
Kiitos myös Osmojen torville, Hurskaisen Juholle ja Arposen Jounille.


Osmojen karaoke DVD ammattikäyttöön.

23.06.2008


Osmo’s Cosmos kokoelma CD:n ”Toisten Parhaat” mukana julkaistiin kuuden biisin karaoke DVD. Nyt tuon saman DVD:n saa myös ammattikaraoke versiona Osmo'shopista. Bändin omaa tuotantoa olevat soittopohjat ja taustavideot saavat baarien karaokestarat takuulla yltiöpäisiin solistisuorituksiin.


Kuvia levynjulkaisukeikalta!

13.06.2008


Kuvagalleriaan on lisätty Jari Varpeniuksen ottamia kuvia Suikkalan keikalta 31.05.2008. Lisää keikkakuvia on tulossa (kunhan ehdimme vaan päivittää) mm. Jan Viljaselta, Jerry Hellströmiltä, Stefan Siitoselta ja Zugi Vartiaiselta.


Jummalauta, Osmot virallisella listalla!

05.06.2008


Uusi Osmo's Cosmos albumi Toisten Parhaat suorastaan ryntäsi Suomen viralliselle albumilistalle sijalle 33. Ensi kerta Osmolle!


Valtakunnallinen TV-mainoskampanja MTV3:lla

28.05.2008


Osana Osmojen ja MTV3:n yhteistyökuviota alkaa kanavalla to 29.5 valtakunnallinen TV-mainoskampanja. Kannattaa katsoa Maikkaria ja yllättää Imatralainen virtuaaliroudari Osmo mainostuspuuhista. Mainos löytyy myös YouTubesta.
PS. Uudistuneita nettisivuja päivitellään parhaillaan...


Levynjulkaisukeikka la 31.5. Suikkalan lavalla

25.05.2008


Lauantaina 31.5 on Osmojen uuden kokoelman (ks. ao. uutinen) levynjulkaisukeikka. Terassilla alkaa klo 20 alkaen karaokekisa, jonka voittaja pääsee (tai joutuu!) esittämään Osmojen solistina illan keikalla haluamansa karaoke-biisin Osmojen uudelta levyltä.
Lämppärinä aloittaa noin klo 22 Black Devils plays Hurriganes.
Uutisvuoksi tarjoaa 50 nopeimmalle lehden tilaajalleen ilmaisen lukijamatkan Imatran keskustasta Suikkalaan ja takaisin. Kuponkeja löytyy tilattavista lehdistä. Matkojen varaukset ja ennakkoliput myy Shoe Box Imatralla.


Kokoelma-CD / karaoke-DVD "Toisten Parhaat" toukokuussa!

30.04.2008


Osmo's Cosmos julkaisee 28.5 kokoelma CD:n "Toisten Parhaat". Levylle tulee 22 biisiä vuosilta 1996 - 2008. Mukana on pari uutuutta sekä mm. kysytty, vain promosinglenä julkaistu, "Bad Boys Boogie" feat. Remu Aaltonen. Bonuksena samassa kotelossa on myös kuuden biisin Osmo's Cosmos karaoke-DVD! Music-Brosin / Osmojen itse tuottamat karaokevideot eivät ole sieltä ihan fiksuimmasta päästä...
Levynjulkaisukeikka on la 31.5 Suikkalan lavalla Ruokolahdella. Sinne KAIKKI juhlistamaan "kaikkien aikojen bilelevyn" julkaisua sekä toteamaan bändin TYKKIÄ Lideo-show'ta!!!
Katso traileri YouTubesta eli täältä ja levitä linkkiä eteenpäin. Myös nettisivut uudistuvat lähiaikoina.


Idoli Presidentissä Osmoilemassa!

25.04.2008


Osmot bongasivat viime perjantain keikalla Helsingin Presidentti Clubilla lavan edestä Idoli Ari Koivusen. Arvaatkaa oliko Arska kohta Osmojen kanssa lavalla vetämässä AC/DC:n Highway To Helliä, arvatkaa?

Kiitos Arille; hieno yllätysnumero show'hun!


Lisää kuvia Music-Bros 20 v. juhlakonsertista

01.02.2008


Jari Varpeniuksen ottamia kuvia Music-Bros 20 v. juhlakonsertista löytyy nyt läjäpäin osoitteesta www.jarivarpenius.fi. Iso kiitos Jarille!


Kohuduo Matti ja Terttu kyplylässä

01.02.2008


Salarakkaat, shokeeraava kohuduo, Matti ja Terttu on nähnyt hämärän päivänvalon viime perjantaina Imatran Kylpylässä. Show'ta katsomaan tullut noin 800 päinen yleisö hieraisi silmiään todeten, että nyt viimeistään Osmot ovat totaalisesti seonneet. "Kivaa olla nyt naine, ku Siira ei ikinä antanu miun olla!", kerrotaan bassotaiteilija J. Hongan todenneen. "Tervetuloa vaan keikoille uusia show-pläjäyksiä katsomaan", toivottelee Ryijy-Matti ja kumppanit!


Bensaa Suonissa DVD myynnissä

30.01.2008


"Osmo's Cosmos Bensaa Suonissa feat. Jussi Tiippana" DVD on nyt myynnissä. Tue nuorta rallikuskia ja tilaa DVD täältä Korpjärvi Racing Teamin sivuilta.


Osmo's Cosmos / Music-Bros -Buffeja nyt myynnissä.

23.01.2008


Buff® on monipuolinen tekstiiliasuste, jota voi käyttää kaulahuivina, hattuna, hikinauhana, päähuivina, maskina, urheillessa tai ihan muuten vaan. Lisätietoa Buffista löydät osoitteesta www.buff.fi.
Osmo's Cosmos / Music-Bros -Buffeja voit nyt tilata Osmo'Shopista.


Uusi rumpali Osmoissa!

09.01.2008


Marko Siira lähti Osmo's Cosmoksesta ja uusi rumpali on Mikko Kupiainen. Mikko on pitkän linjan imatralainen muusikko ja soittanut monissa eri kokoonpanoisssa. "Kupijaine" on bändin vanha tuttu ja ollut tuuraajana vuosien varrella myös Osmoissa.
Hongan ja Siiran duetot jäävät nyt siis historiaan, mutta bassotaiteilija on iskenyt silmänsä nuoreen Joutsenolaiseen kikoloon... Uusi duo on vähintäänkin yhtä "hämmästyttävä", mutta siitä lisää myöhemmin. Duon ensi-ilta on Imatran Kylpylän keikalla pe 25.01.08.


Kuvia Music-Bros 20 v. konsertista

22.12.2007


Kuvagalleriaan on lisätty Jari Varpeniuksen ottamia kuvia Music-Bros 20 vuotta juhlakonsertista Imatran Kulttuurikeskuksesta 8.12.07. Käyppäs kasselemassa täällä.


ISO kiitos!!!

12.12.2007


Music-Brosin 20-vuotis juhlakonsertti oli menestys. Loppuunmyydyssä konsertissa esiintyivät BEER III, Screamer ja Osmo's Cosmos vierailijoinaan Miitri Aaltonen, Jam Rock Band, Laura Voutilainen ja Imatra Big Band. Mukana oli myös Sliippari-legenda Mato Valtonen, jonka lavalle kyyditti vaaleanpunaisella Vespallaan Imatran Inkeri Ulla Järnsted. Lisäksi videovierailijoina oli mm. Remu Aaltonen ja Kirka Babitzin. Konsertti päättyi ilotulitukseen Vuoksen rannalla. ISO kiitos kaikille osallistuneille. Galleriaan tulee kuvia konsertista pikinmiten.


Music-Bros 20 vuotta juhlakonsertti

01.11.2007


Osmojen emoyhtiöltä, Music-Bros Ay:ltä jäi kovan keikkailun lomassa viettämättä 5-, 10- ja 15-vuotisjuhlat. Yhtiö täyttää tänä vuonna 20 vuotta, jota juhlistetaan sitäkin räväkämmin. Music-Bros järjestää Imatran kulttuurikeskuksen Karelia-salissa lauantaina 8.12.2007 klo 19:00 alkaen 20-vuotis juhlakonsertin, jossa esiintyjinä on firman ”omia” kokoonpanoja ja projekteja kuten BEER III, Screamer, Screamer plays Hurriganes, Osmo’s Cosmos sekä vierailijoina mm. Imatra Big Bandin torvet ja Jam Rock Band. Luvassa on myös yllätysesiintyjiä Suomen huipulta. Lippuja (20 €) myy Lippupalvelun toimipisteet. Samalla lipulla pääsee 22:30 saakka Valtionhotellissa järjestettäviin jatkobileisiin, jossa esiintyvät Jam Rock Band ja Telaketju.


Kuvia lisätty galleriaan ja video YouTubeen

30.10.2007


Kuvagalleriaan on lisätty Jari Varpeniuksen ja Reino Pelkosen hienoja otoksia. Jarin muuhun tuotantoon voit tutustua osoitteessa www.jarivarpenius.fi ja Reinon www.reinopel.k-netti.nua

Bensaa Suonissa feat. Jussi Tiippana video löytyy YouTube'sta. Käyppäs katsastamassa.


Osmot ja Jussi Tiippana WooDoossa!

21.09.2007


Osmo's Cosmos on alkanut omalta osalta tukemaan nuorta ja lahjakasta rallikuskia Jussi Tiippanaa. Osmot on tehnyt kesällä yhdessä Jussin kanssa videon biisistä "Bensaa Suonissa", joka tulee näkymään myös keikoilla Lideo Shown videonäytöillä. Videon "julkkarikeikkaa" vietetään la 13.10 ravintola WooDoossa Imatralla. Paikalla on myös Jussi Tiippana, jolle Osmo's Cosmos lahjoittaa osan illan pääsylipputuloista. Kuvia videolta löytyy täältä.


Osmoja aaseedeeseilemässä!

29.08.2007


Mb Project on Music-Bros studion projektibändi. Bändin kokoonpano vaihtelee aina projektin mukaan. Ideana on räätälöidä aina tapauskohtaisesti ammattitaitoinen ryhmä toteuttamaan haluttu tuotanto.
Ensimmäinen toteutettu projekti on nimeltään ”Mb Project plays AC/DC”. Nimi kertonee mistä on kysymys; eli luvassa on noin tunnin tanakka paketti AC/DC tuotantoa.
Bändin kokoonpano on:
Heikki Pöyhiä, laulu (Twilightning)
Andy Hopeless, kitara (Monsteriser)
Mikko Kupiainen, rummut (Blue Trash)
Jussi Honka, basso (Osmo’s Cosmos)
Pete Kiisseli, kitara (Osmo’s Cosmos)

Bändi heittää historiansa toisen keikan lauantaina 8.9 Imatran ravintola WooDoo’ssa. Teretuloa!


Historian huonoin katukorisjoukkue!

26.07.2007


Lauantaina 28.7. klo 12:00 alkaen nähdään katukoristurnauksessa Imatran kesäkadulla Suomen huonoin katukorisjoukkue. Music-Bros joukkueessa pelaa Jussi Honka (pitkä mutta huono) ja Pete Kiisseli (huono). Parin Osmon lisäksi mukana Dj. Edward (hidas, mutta painava, n. 150 kg ja huono) sekä Silu Seppälä (n. 150 cm ja huono). Tosissaan huumorilla pelaavan joukkueen toppari Eetu lähettää terveisiä, ettei vastustajien tarvitse syödä lainkaan aamupalaa. Eetu syö.I


Kuvia lisätty galleriaan 26.06.2007

26.06.2007


Kuvia lisätty kuvagalleriaan 12.6.2007 (Music-Bros gallery, Zugi gallery).


Kuvia lisätty

12.06.2007


Kuvia lisätty kuvagalleriaan 12.6.2007 (Hellström gallery, Vaijeriliuku 2006, kuvia 2007, Skyttä gallery, Teräväinen gallery).


Osta yksi, nauti kaksi!

01.06.2007


Lauantaina 2.6 Osmot soittavat perinteisen lavakeikan Ruokolahden Suikkalan lavalla. Luvassa on bändin uusi keikkasetti eli Hulluna Huomiseen Lideo Show. Alkuillasta (n. klo 21) terassin puolella aloittaa Jaskan, Villen ja Peten akustinen pubitrio BEER III. Kaikki ajoissa Suikkalaan; kerrankin pitäisi myös sään suosia.


Sivut uudistuneet

31.05.2007


Uudet sivut on aukaistu. Sivuille lisäämme kuvia ym. sitä mukaa kun ehdimme ja jaksamme. Lähettäkää vinkkejä ja toiveita kuinka sivuja tulisi mielestänne kehittää.


 
Contact & Feedback Special Music-Bros Discography Gigs The Band Media Store News Fi Eng