Uudet pelimannit!

JEEE – nyt on tullut aika julkaista uudet Osmo’s Cosmos jäsenet!

Ensimmäistä kertaa bändin historiassa solistiksi tulee naislaulaja – Emmi Ylärakkola.

Basistiksi tulee bändin nuorimmaksi jäseneksi Jere Perta.

Toiseksi kitaristiksi OC:n tekniikan puolelta siirtyy Imatran oma poika Niko Kudjoi.

Lappeenrantalainen, pienen pojan äiti Emmi, on tehnyt lukuisia keikkoja erilaisissa kokoonpanoissa sekä muutamissa teatteriesityksissä. Hänet nähtiin jokunen vuosi sitten myös Voicessa. Emmi on soitellut myös selloa, jota tullaan kuulemaan myös OC-tuotannoissa. Musiikkiopistolla soittelut tosin jäivät, kun siellä ei silloin saanutkaan soittaa Apocalypticaa…

Jere on ”tuo pehmeä poika pääkaupunkiseudulta, joka tykkää soittaa kovaa rokkia”. Jere on ollut monissa bändikuviossa ja opiskellut musiikkia mm. Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Jerellä löytyy myös ääniteknistä osaamista.

Niko on ollut Osmo’s Cosmos-kuviossa mukana jo lähes kymmenen vuotta, niin bändin kuin baarinkin osalta. Niko on jo aiemmin soittanut useita keikkoja bändin tuuraavana kitaristina.

Bändin toisena solistina jatkaa Ile Koukonen, kitaristina Aleksi Koukonen ja rumpalina Henkka Siira. Bändin perustajajäsenet Pete Kiisseli ja Ville Soininen jäävät pikkuhiljaa keikkakokoonpanosta pois, mutta jatkavat toki taustalla tuotanto- ja suunnittelupuolella.

Uudella kokoonpanolla ensimmäinen videojulkaisu nähdään YouTuben Osmo’s-TV-kanavalla keskiviikkona 13. toukokuuta.

Osmo’s Cosmos – Next Generation nähdään livenä ensi kertaa Osmo’s Cosmos Barissa Imatralla perjantaina 15. toukokuuta. Alkuun lauteilla myös Pete ja Ville – kamoon kaamon…

Ennakkoliput keikalle myynnissä OC Barin nettisivuilla. TERVETULOA!

Posted in Yleinen.